Kun aika ei riitä

Kaiken arjen kiireen keskellä sitä helposti unohtaa pysähtyä kuuntelemaan sisäistä ääntään. Päivät kuluvat nopeasti, kuukaudet unohtuvat luonnon vuoden aikojen kierrossa. Kesästä syksyyn, talvesta kevääseen. Ennenkuin huomaammekaan, uusi kesä on käsillä ja vuosi on taas kulunut.

Aika on merkillinen juttu. Kiireessä eläessä aikaa ei ole koskaan riittävästi. Luonnon rytmissä eläessä jouten olo on suloista, mutta kiireeseen tottuneelle ihmiselle se on kärsimys, jonka turhautuminen ja kärsimättömyys siivittävät.

Kiireisen ihmisen elämä on valintojen tekemistä. Vaistonvaraisesti tehdyt päätökset eivät ole sisäisen äänen ohjeistusta. Ne ovat mielemme tuotosta. Vaistomaisesti tehty valinta tapahtuu tunteidemme, tarpeidemme, mielihalujemme ja ajatuksiemme väliltä.

Sisäinen ääni on ajaton viisaus meissä. Sen ohjeet eivät mukaile tai ole rinnastettavissa järjen ääneen. Järki on looginen ja rationaalinen, syyn ja seurauksen mukaan etenevä älyllinen päätelmä. Viisaudeksi se muuttuu vasta kokemuksen myötä.

Ajattomuudesta käsin meitä ohjailee korkeampi tietoisuus. Erillisyytemme tästä tietoisuudesta on mielemme asettama harhakuva todellisuutemme luonteesta. Emme kaikessa kiireessä pysähdy kuuntelemaan sisäistä ääntämme. Siksi useimmiten toimimme mielen valjaiden ohjastamana, keskittyen vain kuluvaan hetkeen aineen maailmassa.

Nyt hetkessä eläminen on tärkeää, mutta myös se millaisiin asioihin kiinnitämme huomiomme tai minkälaiseen todellisuuteen perustamme olemassaolomme, on tärkeää.