Iätön sielumme

Muistan varhaislapsuudessa hakeutuneeni usein aikuisten ihmisten joukkoon. Itseäni vanhemmat ihmiset tuntuivat olevan ystävällisempiä, oikeudenmukaisempia ja pohdiskelevampia luonteeltaan. Se ilahdutti minua. Miettiessäni tänä päivänä sitä minuutta, joka olin kouluni aloittaessa, voin sanoa rauhoittuneeni ja tulleeni itsevarmemmaksi. Nämä toki kuvastavat muutoksia persoonassani, mutta ovatko muutokset samalla myös sielun muutoksia? 

Olenko tänä päivänä sielultani jotain muuta, kuin ollessani koulun aloittava lapsi? Olenko sitä vanhentuessani eläkeikään? Olenko kuolinpäivänäni sielultani jotain muuta, kuin syntymähetkelläni? Vanheneeko sieluni?

Persoonan kehitys lienee jatkuvaa ja tietyt edellisissä elämissä voimistuneet luonteenpiirteet voivat tulla näkyviksi myös nykyisessä elämässä. Tietyllä tavalla asioihin reagoiminen on tuntunut meistä lapsuudestamme saakka ominaisemmalta - helpommalta itsellemme. Kaikki näistä luonteenpiirteistä ei ole niitä kaikkein mukavampia ja niistä pois oppiminen tuntuukin työläältä - ellei jopa mahdottomalta. Toisaalta, se ei liene ihme sitä ajatusta vasten, että olisimme oppineet näihin piirteisiimme jo monien jälleensyntymien kuluessa. Nämä persoonallisuuden piirteet muodostavat myös osan tunnistettavasta perusenergiastamme.

Onko sielumme jotain muuta, kuin persoonallisuutemme luonteen piirteet? Vai ovatko piirteemme vain sieluamme koristava tai peittävä kerros, joka kätkee sisäänsä todellisen minuutemme? Onko sielumme sidoksissa jonkinlaiseen ikä-järjestelmään, vai onko sen perusolemus luonteeltaan iätön?

Uskon siihen, ettei sielumme ole sidoksissa aikaan tai ikään, vaan ennemmin kehitykseen. Se ei tarkoita ainoastaan persoonallisuuden kehitystä, vaan ehkä nimenomaan luopumista siitä. Koemme tätä maailmaa persoonallisuutemme kautta ja opimme siitä. Samalla kokemukset muokkaavat persoonallisuutta, kunnes jonain päivänä oivallamme, ettei näin tarvitse olla.

Sinä päivänä, kun oivallamme että emme ole ajatuksemme ja tunteemme, ymmärrämme myös persoonallisuuden olevan itse luotu harhakuvitelma, josta meidän on mahdollista vapautua. Ajatukset ja tunteet ruokkivat persoonallisuuttamme ja se puolestaan syventää kuvitelmaamme erillisyydestä. Se sitoo tietoisuutemme identifioimaan itseään persoonallisuuden ja kehon kautta.

Kuitenkaan sielun perusolemukselta emme eroa toisistamme. Me kaikki muodostumme samasta energiasta. Ainoan eron muodostaa vain tietoisuutemme. Kuinka syvä ja laaja on yhteytemme alkulähteeseen, Jumalaan. Tämä määrittelee tiedostavuutemme tason henkisinä olentoina. Persoonallisuus on vain päälle lyöty leima, josta on mahdollisuus vapautua.

Me olemme sieluja, joita Jumalainen tietoisuus asuttaa. Siksi sielumme on iätön ja ääretön. Ainoa mikä on muuttuvaa, on tiedostavuutemme laajuus sisällämme loistavasta Alkulähteen valosta.