Tuhkapilvet puhaltavat Maan yllä

Nukahdin. Mieleni vaelsi läpi utuisen ajan ja paikan verhon koskettaakseen todellisuutta sen takana. Heräsin tietoiseksi unestani. Vauhdin tunne näkymätöntä, väreilevää olemustani vasten paljasti tietoisuudelleni olevani jälleen henkimatkalla tutkimassa sisäisiä avaruuden kenttiä. Näin allani Maapallon. Sametinpehmeä, tumman violetin sävyinen vaippa oli kietonut sen huomaansa. Maan pinnalla kävi voimakas tuuli. Lensin näkymättömän olemukseni kanssa lähemmäs sitä. Jotain merkillistä tapahtui maan yllä.

 Valtavat tuulet puhalsivat kantaen ilmavirrassaan ruskeaa roskaa, tuhkaa ja syövyttävää happoa. Elämä maan päällä oli kaikonnut. Jäljelle olivat jääneet vain repivä tuuli, ilmassa leijuvine myrkkyineen. Tietoisuuskuvani muuttui. Jokin sai minut lentämään maan sisälle rakennettuihin käytäviin. Niitä oli kaivettu maan sisään kilometri tolkulla. Täällä näin myös ensimmäiset ihmiset. Osa heistä oli pahoin palaneita, kuolleita raatoja. Toiset olivat elossa. Käsitin, että maassa oli tapahtunut jotain pahaa. Ymmärsin olevani tulevaisuudessa, joten lensin pitkin maan alaisia käytäviä etsien merkkiä jonkinlaisesta päivämäärästä tai ajasta, jota tässä kuvajaisessa elettiin. Parista osittain palaneesta ulkomaisesta sanomalehdestä erotin vuosiluvut 2021 ja 2023. Nämä lehdet olivat vanhoja sekä hauraita, joten päättelin niiden olevan ainakin vuosikymmenen vanhoja. 

Uneni päättyessä näin maanalaisen käytävän nurkassa makaavan keski-ikäisen miehen. Hänen kasvonsa oli palaneet ja syöpyneet. Ojensin läpinäkyvän käteni hänen kasvoillensa ja näin kellertävän energian virtaavan. Tämä energia paransi miehen kasvot ennalleen. Heti tämän jälkeen pakotin kehoni avaamaan silmät ja olin takaisin kehossani jälleen.