Unimatkalla

Uutisissa on melkein aina kysymys siitä miltä jokin asia saadaan näyttämään.  Niin hyvissä, kuin huonoissa uutisissa. Tehokas keino saada jokin asia näyttämään huonolta, on irroittaa se alkuperäisestä kontekstista ja liittää se uudenlaiseen kontekstiin, joka palvelee uutisen tekijän tarkoitusperiä. Näin se on aina mennyt ja tulee aina menemään. Sitä kutsutaan myös mielipidevaikuttamiseksi.  Aika, jota elämme on polarisoitunut. Se on jakanut ihmisiä kahteen leiriin. Jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan. Lause kuvastaa hyvin polarisoitunutta ajattelua. Maalittamista harjoitetaan molemmissa leireissä. Se on sotaa, joka ei pääty ikinä, eikä siinä ole koskaan voittajia.  Kahtiajakautuneisuus on polarisoitumisen äärimmäinen muoto. Silloin leirit ovat jakautuneet hyviin ja pahoihin ja kummassakin leirissä molemmat osapuolet uskovat olevansa niitä hyviä. Mikä tässä ajattelussa siis mättää? Eihän molemmat kai voi olla hyviä? Ongelmaksi jälleen nousee kahtiajakautuneis...

Me luomme uutisia.  Kaiken mitä ikinä olemme erilaisista asioista ajatellen voidaan perustella jonkun asiantuntijan näkökulman kautta. Se ei ole uutinen, jos me sanomme oman mielipiteemme. Mutta se on uutinen, jos onnistumme perustelemaan mielipiteemme jonkun toisen samoin ajattelevan koulutetun, eli oppineen ihmisen väitteiden tai mielipiteiden kautta.  Se kuitenkaan ei ole totuus. Se on edelleen vain uutinen. Me voimme perustella mielipiteitämme ja saada asiat näyttämään erilaisilta ja vieläkin enemmän irroittaessamme asiantuntijalausunnot niiden alkuperäisestä kontekstista. Näin saamme taas erilaisen uutisen.  Totuus on se mitä tavoittelemme, mutta uutinen on se mitä yleensä saamme - ja nämä ovat kaksi eri asiaa.  Totuus mitä se on? Uutinen mitä se on? Mielipide mitä se on? Perusteltu mielipide, onko se totuus, vai edelleen vain mielipide? Nyky-yhteiskunnassa on vaikeaa nähdä totuutta. Uutismeren takana usein näemme pelkästään mielipiteitä, joskin hyvin perusteltu...

Sinä yhtenä iltana se sitten tapahtui.  Katsoin Kuolemaa kasvoista kasvoihin. Silmistä silmiin, sielusta sieluun.  Silmäsi olivat kuin Kaksi pohjatonta kaivoa,  ikuisen syvyyden virtausta,  ajan ja ajattomuuden välillä.  Kuolema oli tullut taloon.  Kuolema oli tullut Minun huoneeseeni.  Olit nyt vahvasti läsnä, rakkaan isäni kasvoja käyttäen.  Kuolema! Sinä veit isäni minulta.  Olit kuitenkin ystävällinen Kuolema.  Et antanut hänen kärsiä tuskissaan.  Vain me kannamme luopumisen tuskamme.  Siksi olen nyt hiljaa ja hyväksyn kiitollisena tekosi.   Kiitos Kuolema.  Kuolema on muuttanut minua.  Välillemme muodostui uudenlainen side,  enkä pelkää sinua enää.  Isä, kiitos sinulle elämästäsi.  Tiedän ja tunnen, että katselet meitä nyt.  Viimeinen pyyntöni sinulle on:  Isä, Älä jää kiinni meidän kyyneliimme.  Me kestämme tämänkin myrskyn. Anna rakkauden johdattaa tiesi takaisin valoon.