Kiitos valtavirtamedialle
Yksi tärkeimmistä henkisyyden peruskysymyksistä on oman kuolemasuhteen selvittäminen. Normaalin yhteiskuntajärjestyksen aikana ihminen ei juurikaan pohdi kuolemaa- ei varsinkaan omalle kohdalle osuvaa kuolemaa. Saatamme toki lukea lehdestä erilaisista kuolemista, joita maailmalla on tapahtunut. Onnettomuudet, nälkäkuolemat, luonnon katastrofit, terroristien aikaan saamat kuolemat - ja tietenkin sodat ovat uutisia, joista olemme lukeneet kuolemaa koskevista uutisista normaaleina aikoina.
Kuolema ei silloin ollut meille läheinen asia, vaan sen pystyi ohittamaan olankohautuksella: se tapahtui jollekulle muulle. ”Minä en ollut vaarassa, tämä ei koskenut minua. Ikävää, mutta tällaista se välillä on”. Näin lohduttauduimme lukiessamme kuolemista kertovista uutisista. Korona muutti kaiken tämän. Nyt lukiessamme jatkuvaa uutisvirtaa koronakuolemista, emme voi välttyä ajatukselta: ”Tämä koskettaa myös minua, sillä minäkin voin sairastua koronaan ja pahimmassa tapauksessa kuolla siihen.” Tämä herättää meissä kuolemanpelon.
Kuolemanpelko on ollut meissä aina olemassa. Meidän ei ole vain tarvinnut kohdata sitä. Normaaliajan kuolema uutisointi ei ole pakottanut meitä kohtaamaan henkilökohtaista kuolemanpelkoa. Vasta korona ja siitä uutisointi herätti meidät kohtaamaan sen. Pelot ovatkin meille tärkeä henkinen opettaja. Jokaisella meistä on jotain pelkoja, jotka helposti pyrimme piilottamaan sisimpäämme. Emme mielellämme haluaisi kohdata niitä, vaikka se olisikin meille vapauttavaa. Näin asia on myös kuolemanpelon kanssa. Kohtaamalla oman kuolemanpelkomme, voimme vapautua siitä. Tämä koronakuolemien jatkuva uutisvirta on tuonut kuoleman lähemmäksi meidän ajatuksiamme. Meidän on ollut pakko huomioida pelkomme ja alkaa käsittelemään sitä.
Valtavirtamedia on tehnyt meille suuren palveluksen. Se on nostanut syvälle sisimpään haudatun kuolemanpelon päivänvaloon. Nyt meillä on mahdollisuus tarkastella sitä ja uudistaa suhdettamme kuolemaan. Me voimme kohdata pelon ja vapautua siitä. Sillä juuri niinhän siinä tulee lopulta käymään. Kuolema on aina johdattanut meitä perimmäisten kysymyksien äärelle. Mitä on elämä, mitä on kuolema? Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Tuleeko meidän pelätä kuolemaa? Miksi pelkäisimme jotain, mikä on yhtä luonnollista kuin syntymä? Mitä voin oppia kuolemanpelosta? Miten voin vapautua siitä?
Kaikki nämä kysymykset löytävät ajanmittaan vastauksensa ja kuolemanpelko hälvenee mielestämme. Se mihin voimme vaikuttaa todella, on omat ajatuksemme ja suhteemme niiden kautta maailmaan. Kaikkea voi katsella rakkauden eli vapauden kautta, tai voimme jumiutua pelkoon ja pitää siitä kiinni, niin pitkään kuin jaksamme. Elämänvirta on kuitenkin vahva ja lopulta se vapauttaa meidät syvimmistäkin peloista ja niiden tilalle astuu todellinen rakkaus. Rakkaus itseemme, läheisiin, elämään ja maailmaamme.
Siitä on todellinen henkinen kasvu tehty. Rakkaudesta vapauteen.
Kommentit
Lähetä kommentti